Onnen olohuone kokoaa saman katon alle elämän iloisia asioita. Sydäntäni lähellä ovat erityisesti keskosperheet, vauvaperhetyö kuin odottajatkin. Paljon on mahtunut näihin vuosiin. Sattumien summana, parikymmentä vuotta sitten työasioiden pohtiminen tuli ajankohtaiseksi ja tie vauvatarvike- ja hyvinvointituotteisiin keskittyvänä yrittäjänä alkoi tuntua järkevältä vaihtoehdolta. Hoitoalan ihmisenä, auttaminen ja hyvä olo on minulle luonnostaan tärkeää. Perustin verkkokaupan, jonka valikoima haki alkuun muutaman vuoden suuntaansa, mikä itseä kiinnosti ja mikä taas asiakkaita. Suurelta osin valikoima on rakentunut asiakastoiveista. 

Sisäilmaongelmaisen asunnon saattelemana sairastuin aikanaan tuoksuyliherkkyyteen. Tämä on ohjannut verkkokaupan valikoimia hajusteettomaan ja luonnonmukaisempaan suuntaan. Sairaus on siitä viheliäinen seuralainen, ettei se kysele sopiiko rouvalle pieni tai vähän isompikin nuha tähän saumaan tai miten olisi viikkokausia kestävä migreeni. Koko irtaimiston sai laittaa vaihtoon yhdellä kertaa, joten halvaksikaan terveempi elämä ei tullut. Kieltämättä sairastumisella oli iso myötävaikutus yrittäjäksi ryhtymiseen. Moni työpaikka kun on sisäilmaongelmistaan kuuluisa, joten terveys edellä oli mentävä myös työn suhteen. Verkkokauppaa pyöritin aluksi kotoa käsin, mutta tilanpuute ja opiskelevien perheenjäsenten toive omista huoneista ja lukurauhasta pakotti ennen pitkää etsimään uutta paikkaa työasioille. Sopivaa tilaa etsittiin kivien ja kantojen alta näytöstä toiseen juosten. Kun sellainen löytyi pitkän etsinnän jälkeen ja olin syystäkin onneni kukkuloilla. Löysin meille pienen puodin. Tästä myös puodin nimi Onnen olohuone.

Muutama vuosi sitten havahduin, että lapset ovat jo aikuisia ja olisi aika omille unelmille. Lähtisinkö vielä opiskelemaan? Mikä oikeasti kiinnostaisi? Ikääkin alkaa jo olla.. Vai onko hyvä näin? Vuoden pari siinä pohdin yrityksen lopettamista ja varastojen loppuunmyymistä sekä paluuta "oikeisiin töihin". Kävinkin työhaastatteluissa, mutta sydän ja työ eivät kohdanneet. Sitten tuli elämä eteen ja saneli faktoja tulevaisuudelle. Fyysinen hoitotyö nosteluineen ei ollut enää vaihtoehto auto-onnettomuuden jälkeen. Kaikessa mitä tein, oli huomioitava omat rajoitteet, niin ajallisesti kuin fyysisestikin. Hoitoalalta on vaikea löytää paikkaa, joka ei olisi fyysisesti raskas. Yrittäjyys antaa aika paljon siimaa sen suhteen, koska teen töitä ja koska huilaan. Päätin jatkaa yrittäjänä, ainakin vielä. Pienissä paloissa, välillä leväten. Apunani on ollut työntekijöitä ja ompelutöitä on myös teetetty alihankintana paikallisella yrityksellä. Jatkossa koitetaan pärjätä vähän pienemmällä valikoimalla ja keskittymällä suppeampaan kokonaisuuteen. Omaa työpanosta isommaksi kasvanut yritys oli fyysisesti kuluttava yhtälö oman kuntoutuksen ohessa. Päätös toiminnan keskittymisestä vain vauva- ja äitiystuotteisiin oli oikea vaikka se tarkoittikin vaatteiden ja kankaiden jättämistä pois myynnistä. Kun yhden oven sulkee, aukeaa uusia. Tulevaisuudella riittää vielä unelmia toteutettavaksi. 

Koska elämä järjesti meille kaikille yllätyksen keväällä 2020, oli Turun puotikin suljettuna parisen vuotta. Verkkokauppa siirtyi taas poismuuttaneilta lapsilta vapautuneisiin huoneisiin kotiin. Pahimman mentyä ohi päätimme kokeilla, löytävätkö asiakkaat meidät naapurikaupungista parempien parkkitilojen ja bussiyhteyksien päästä. Kaipasimme niin paljon ihanien asiakkaidemme pariin. Maaliskuussa 2022 avasimme putiikin uuteen osoitteeseen, Kaarinan Piispanristille, ihan Prisman naapuriin. Aika näyttää, jatkuuko putiikin pito, vai palaako verkkokauppa takaisin kotiin. Silloin kun tätä yritystä aloittelin, en uskonut, että olisin yrittäjänä vielä yli 20 vuoden kuluttuakin. Niin se vaan on aika vierähtänyt. 

Moni asia on muuttunut, kestoilussakin. Tämän putiikin myyjät ovat harmaantuneet ajan saatossa ja uusia tuotteitakin on tullut niin, ettei enää perässä tahdo pysyä. Menkkapikkarit eivät kuuluneet edes ajatustasolla omaan nuoruuteen, kuukupista ei varmaan kukaan osannut uneksiakaan. Virtsankarkailusta nyt ei ainakaan voinut puhua ääneen. Meidän vanhempien sukupolvien ihmisten täytyy teroittaa aivonystyröitämme ymmärtääkseen muuttuvaa elämänmenoa ja uusia tuulia. Ei ole aina kovin helppoa pysyä mukana, mutta yritetään.

Askel ja sukupolvi kerrallaan asiat kuitenkin muuttuvat. Kaikki eivät tule koskaan yhtä aikaa samalle lehdelle tapoineen ja tottumuksineen, olemme eri vuosikymmenten lapsia ja se on rikkaus. Joillekin muutokset ovat vieraita ja toisille helppoja. Mieheni puki iltatähden kestovaipat väärinpäin, imupuoli ulos. Aikaisempien lasten kohdalla ei tainnut edes osallistua vaipanvaihtoon, naisten hommia kuulemma. Ennen se olikin näin, naisen tonttia oli koti ja lapset. Mutta eipä ole enää. Onneksi. Vaippatarvikkeita ja kestositeitä ostavat kaikki, sukupuoleen katsomatta. Mummi myös ihasteli, miten pestävät vaipat ovat muuttuneet näppäriksi sitten harsojen ja muoviliinojen, joissa minutkin on kuivitettu silloin hippien aikakaudella. Ei oltu kukaan ammattilaisia ensimmäisillä kerroilla näissä vaippa-asioissa. Mummi kertoi myös sellaisista paksuista ja leveistä vanupötköistä, joita käytettiin muoviliinojen kanssa imuosana. Sammakkoasento oli kuulemma taattu. On niistä ajoista vaipat ja vaipattajatkin muuttuneet. Mummikin on oppinut nykyvaippailun salat vaihtaessaan vuosien saatossa keston jos toisenkin. Kestovaipat ovat kuitenkin pääpiirteittään pysyneet samanlaisina viimeiset 15-20 vuotta. Vaippamerkkejä tulee ja menee, mutta vaippakansalaisia syntyy joka vuosi runsaasti lisää. Saa siinä jatkossakin surautella vaipan jos toisenkin. Yksikin kestovaippa päivässä on hyväksi. Itsekin alkuun vain päiväkestoilin nuorimmaisteni kanssa, kunnes löysin villahousujen mainiot ominaisuudet ja sänky pysyi kuivana aamuun saakka.

Tämän päivän perheet ovat myös erilaisia, ei ole enää pelkkiä ydinperheitä. Löytyy myös uusioperheitä, sateenkaariperheitä, sinkkuperheitä ja kumppanuusvanhempia... Ennen tytöt oli tyttöjä ja pojat poikia. Enää ei oikein tiedä millä nimellä uskaltaa ketäkin kutsua, ettei tahtomattaan loukkaa. Aijat muuttuvat ja saavat muuttuakin. Koitan pysyä perässä. Ompelukoneet ovat sentään toiminnaltaan hyvin samanlaisia kuin ovat olleet jo kymmenet vuodet. Jotain näyttöruutuja niihin on ilmestynyt ja huoltoa ei voi kaikkiin enää tehdä itse. Pikkuviat korjataan käynnistämällä kone uudelleen, vaihtamalla neula tai juomalla kuppi kahvia. Ensimmäisistä ompeluistani onkin jo yli 40 vuotta. Viimeisiin on vähemmän aikaa. Teen tätä varmasti eläkeikään asti ainakin jollain tasolla.

Tavoitteena ei ole olla suurin, upein ja mahtavin. Teemme asiat tavallamme, tykkäämme olla kotoisia, ja haluamme reilusti olla me. Kaksi vähän höpsöä mummoikäistä naista. Vai voiko niinkään sanoa? No meille se sopii. Me olemme kuitenkin ihan rennosti vaan omia itsejämme. Se riittää. Meille saa tulla juuri omana itsenä, höpötellä mukavia tai hoitaa asiat pikaisesti. Miten se itsellesi parhaiten sopii.