Keskosvaatteita 2018-2019

Keskosperheet on sydäntämme lähellä. Kanssamme neulomassa ja ompelemassa on kasvava joukko ihania ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää pienten ensitaipaleelle vaatteiden muodossa. Ompelemme ja neulomme vaatteita, joita ei kaupoista saa. Pienin vaate on 32 kokoinen ja suurin 48 kokoinen. Pääosa tarvittavista keskosvaatteista sijoittuu kokoluokkaan 40-44 cm ja päänympärys 30-32 cm. MInikokoisella villasukalla on mittaa 5-8 cm. Kiitollisena otamme vastaan kaikki vaatteisiin sopivat materiaalit, joita meille tulee lahjoituksena niin yrityksiltä kuin lukuisilta yksityishenkilöiltäkin. Ilman materiaalilahjoituksia emme pystyisi auttamaan satoja perheitä vuosittain. Suuri kiitos kuuluukin kaikille niille, jotka ovat luovuttaneet tilkkuja ja isompia kankaita käyttöömme. Näistä valmistui vuonna 2019 lähes 3000 vaatetta: bodeja, housuja, haalareita, pipoja, tumppuja, töppösiä, peittoja, villasukkia ja neulepipoja. Kankaiden ja neulelankojen tarve on jatkuvaa ja otamme mielellämme vastaan materiaalia jatkossakin. Alla kuvia valmistuneista vaatteista. Ihan kaikki ei ole ehtineet kameran alle ennen toimitusta perheille, mutta suurin osa on tässä. Yhdessä olemme enemmän!
- LÖYTÖKORI
- Kestositeet
- Liivinsuojat
- Pesulaput
- Kestotalousarkit
- Kestotiskirätti
- Kastemekot
- Pipot, sukat, tumput, tonttulakit
- Kestovaipat ja villahousut
- Vaippaharsot ja imut
- Kuivaksiopetteluhousut
- Vaippapussit
- Hoitoalustat
- Uimahousut
- Vauvanhoitoon
- Peg -suojat
- Pesuaineet ja lanoliinit
- Keskosten vaatteet
- Kaupanpäälliset
- Lahjakortti
- Postikulujen lisäys ja ennalta sovitut tilaukset
- Joulu

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.