Talvilomaviikolta hei!

Talvilomaviikolta hei!

Meneepäs aika nopeasti. Talvilomaviikollakin. Tänä vuonna teimme päätöksen että emme säntäile paikasta toiseen vaan pysymme kotona, relaksoidumme ja nautimme toistemme seurasta, lautapeleistä ja mummojen hauskuuttamisesta. Viisas päätös. Ei ole kaduttanut.

Kouluviikot ovat olleet aikamoista hulinaa. Varsinkin tänä vuonna tuntuu siltä, että aina on perjantai eikä ole ehtinyt tehdä kaikkea sitä mitä pitäisi. Lohduttauduin sillä että jossain vaiheessa lapseni ovat aikuisia ja minulle jää sitten omaa aikaa. 

Suurin osa lapsistani on jo aikuisia, mutta vieläkin odotan sitä omaa aikaa. Olen kuullut sanottavan, että elämä helpottaa kun lapset ovat kouluiässä. Ei helpottanut, tuli harrastuskiireet. Nykyinen opetussuunnitelmakin on lisännyt kotona tehtävien aivopähkinöiden määrää. Tarkoitus lienee että myös vanhemmat sivistyvät siinä ohessa paimentaessaan jälkipolvea googlen syövereissä. 

Vuosi sitten havahduin mansikkakioskijonossa kahden nuoren naisen keskusteluun. Molemmilla oli yli 8,5 keskiarvo eikä koulupaikka auennut kummallekaan. Jäin jonossa miettimään, että onkohan opiskelupaikan saanti nykyään näin haastavaa. Ostin mansikkani ja lähdin kotiin googlettelemaan sisäänpääsyrajoja eri kouluihin. Tämä johti siihen että asia otettiin puheeksi sekä nuorten että opettajienkin kanssa. Totta se on. Monelle alalle ei riitä enää että on tunnollinen koulussa, on oltava hyvä. Jokaiselle kuitenkin pyritään löytämään omaa tasoa vastaava opintopolku, lohdutti opinto-ohjaaja. 

Paikallisen hyvän lukion sisäänpääsy vaatii 9 keskiarvoa! Keskustelin aiheesta tuttavani kanssa, joka on kyseisen koulun käynyt. Sinne kannattaa tähdätä, jos mahdollista. Opetuksen taso on suoraan verrannollinen sisään päässeiden tasoon. Hyvät opettajat menevät tasokkaisiin kouluihin. Tähdätäkö nyt sitten huippukouluun vai olisiko parasta miettiä Plan B valmiiksi? Ehkä se voisi tuoda henkisellä tasolla valmistuneisuutta, jos tänä vuonna hakijoilta vaaditaan vaikkapa 9,2 keskiarvoa. 

Onneksi suunnitelmia voi muuttaa matkan varrella. Moni nuori vaihtaa alaa ensimmäisen vuoden jälkeen, kun ovat todenneet ettei ala ollutkaan sitä mitä oletti. Yläkoululaisille pitäisi olla huomattavasti nykyistä enemmän työelämään tutustumista, mahdollisuuksia kierrellä eri alojen yrityksiä ja saada tuntumaa millaisia alan työt ovat. Pienelle ihmisentaimelle annetaan hurjasti vastuuta opiskelupaikan valinnan suhteen, juuri silloin kun elämässä muutenkin myllertää. Monet eivät ole valmiita päättämään tulevaisuuden ammatistaan vielä 15-16 -vuotiaina. Siksikö moni menee lukioon, vähän kuin aikalisälle? 

Akateeminen ura näyttää periytyvän. Useammissa perheissä, joissa vanhemmilla on akateeminen koulutus, myös jälkikasvu ohjautuu joko omasta tai vanhempien toiveesta lukion kautta yliopiston penkeille. Ilahduttavan moni valitsee nykyisin myös yhdistelmätutkinnon, jolloin ammattiopintojen ohessa suoritetaan ylioppilastutkinto. Tämä takaa nuorelle paremmat mahdollisuudet hakeutua myöhemmin akateemiselle uralle. Joillekin yhdistelmätutkinto on pakoreitti päästä pois vanhempien ammatinvalintaohjauksesta ja saada samalla mieleinen ammatti ja suorittaa lukio "kun vanhemmat käskevät". 

Kymmenissä tuhansissa perheissä on nyt menossa yhteisvalintakuviot. Tärkeintä on kuitenkin kuulla nuorta itseään. Mitä hän haluaa? Vanhempien omat toteutumattomat toiveet eivät saisi ohjata nuorta oman elämänsä suunnan löytymisessä. Omat valinnat on tärkeää tehdä itse, silloinkin kun nuoren ammattivalinta ei ole ehkä se vanhempien ykköstoive. Jokainen on yhtä tärkeä ja jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa. Kannustetaan nuoria kuitenkin opintopolulle, kotiin jääminen on huono vaihtoehto.




Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.